Shirakawa-go, kuvankaunis kylä Japanin alpeilla

Shirakawa-gon kylä Japanin alpeilla on kuuluisa historiallisista maataloistaan. UNESCOn maailmanperintölistaltakin löytyvä paikka sopii hyvin päiväretkeksi Takayamasta tai Kanazawasta käsin.

 Bussin ikkunasta näkyy harvenevia lähiöitä, joiden taustalla nousevat vuoret. Tunnelit lisääntyvät. Jokaisen välissä maisema muuttuu yhä huumaavammaksi. On syviä laaksoja, järviä ja sankkaa metsää.Olen matkalla KanazawastaShirakawa-gon alppikylään. (Matka sujuu näppärästi Kanazawasta Takayamaan kulkevalla bussilla, joka pysähtyy kylässä – aikatauluja voi tarkastella täältä. Lippu kannattaa ostaa ajoissa, sillä samana päivänä aamun bussit olivat jo loppuunmyytyjä. Pääsin vasta niistä viimeiseen, joka vei kylään vasta puoliltapäivin.) 

Upeat kuvat olivat saaneet haaveilemaan kylästä jo pitkään. Lopulta bussi kaartaakin laaksoon vuorten väliin, kylä on rakentunut joen varteen. Ensin kuuluisista ruokokattoisista taloista ei näy vilaustakaan, mutta sitten oikea suunta löytyy ja kuvankaunis kylä ylittää kaikki odotukseni. Matalan maan asukille taustalla siintävät vuoret ovat aina yhtä maaginen näky.Shirakawago on kuuluisa gasshōzukuri-tyylisistä maalaistaloistaan. Nimitys tulee katon harjanteesta, joka näyttää hieman rukoilevilta käsiltä. Kattorakenteet ovat vahvat, jotta ne kantaisivat talven lumimassat. Nyt nimittäin ollaan Japanin alpeilla.Taloista vanhimmat ovat 250-vuotiaita. Ne eivät kuitenkaan ole olleet täällä aina – taloja on siirretty ympäri aluetta suojeltavaksi Shirakawagon ja läheisen Gokayaman kyliin. Näistä kahdesta Gokayama on koskemattomampi ja vähemmän turistinen, mutta myös hankalammin saavutettava. Niinpä omatoimimatkani kohteeksi valikoitui Shirakawago.

Maalaistaloista osa on auki museoituina, osa kauppoina, ravintoloina ja majataloina. Japanilaisten keskuudessa kylä on erityisen kuuluisa talvikohteena, jolloin maisema on peittynyt paksun lumivaipan alle.

Ulkona 35°c helle saa hikoilemaan, aurinko grillaa ihoa. Näköalapaikalle nousee minibussi 200 jenin hintaan (n. 1,6 €). Tässä helteessä olen ylpeästi laiska ja hyppään kyytiin mielelläni.Vasta ylhäällä hahmotan kylän pienuuden. Pikkuisia mökkejä riisipeltotilkkujen välissä. Se kaikki olisi todella idyllistä, ellei maisemapaikasta joutuisi taistelemaan. Kaikki tuntuvat haluavan paikalle selfietikkuineen.Matka alas vuorenrinnettä sujuu kuin laulellen, bussin skipanneet turistit kipuavat ylöspäin raskaammin askelein. Liotan käsiäni ihanan viileässä vuoripuron vedessä, jota tihkuu jyrkästä seinämästä tielle. Heinäkattoiset talot istuvat maisemaan kuin olisivat olleet siellä aina. 

Japanin alppien kauneutta.

Pyykit paljastavat, että joku asuukin täällä. Vai onkohan se vain majatalon lakanapyykkiä...? 

Täältä on turha etsiä juoma-automaattia – janojuomia myydään vuorilta tulevassa vedessä viilennettynä.

Monen talon yläkerroksissa on esillä maatalouselämäntapaan liittyviä esineitä. Huomaa äärimmäisen japanilainen tohveliasetelma!

Hurjia välineitä ehkä riisin puimiseen? 

 Kuljen talosta toiseen rivakkaan tahtiin – koska pääsin kylään vasta viimeisellä bussilla, minulla on vain muutama tunti tutustumisaikaa. Suurimpaan osaan maataloista on 300 ¥ sisäänpääsymaksu. Niistä suosituimmat ovat ryhmäturistien valloittamia, vähemmän kuuluisissa taas saa kierrellä lähes yksin.Muistelen Suomessa näkemiäni maataloustavaroita. Vertaan niitä japanilaisiin kangaspuihin ja koneisiin, joiden käyttötarkoitusta en ymmärrä. 

Kuten monissa Japanin temppeleissä ja linnoissa, tässäkään rakennustyylissä nauloja ei käytetä. Hienojen puuliitosten sijaan maalaistaloissa puut on tuettu toisiinsa vahvoilla köysillä. 

 Talojen rakenne on lähes samanlainen. Ensimmäisestä kerroksesta löytyy keittiö ja perheen tatamilattiaiset asuinhuoneet. Savupiippua ei ole. Yläkerrosten katot on rakennettu ilmaviksi, jotta savu pääsisi leijailemaan niiden lävitse.Rakennuksissa on huomioitu kosteus ja kuumuus – kylmyydeltä suojautuminen sen sijaan on ollut toissijaista.Ullakkotasoja on perinteisesti kolme. Vain kahta alinta kerrosta käytetään asumiseen, yläkerrokset on varattu silkkiperhosen toukkien kasvattamiseen.

Silkkiperhosen toukkia esillä eräässä taloista.

Jopa kylän Myozenji-temppeli mukailee talojen tyyliä.

Kylän toiselle puolelle vie riippusilta.

 Heinäkuisena arkipäivänä kylä on kiinalaisten ryhmämatkailijoiden kansoittama. Rauhaa löytyy onneksi nopeasti poikkeamalla reitiltä – ja erityisesti joen toiselta puolelta löytyvästä ulkoilmamuseosta. Sieltä löytyy hieno talokeskittymä, eikä paikalla tunnu olevan ristin sielua. 

Ulkoilmamuseo, joka oli ehkä 600 ¥ sisäänpääsymaksun vuoksi lähes autio.

Museon alueella on kuitenkin valtavasti taloja, joihin pääsee sisälle. Jos nyt tulisin Skirakawa-goon, katsoisin vain yhden kylän ruuhkaisemmista taloista ja tulisin tänne!

Vaikka pelkäsin ajan loppuvan kesken, kolmessa tunnissa kylä on kierretty. Ehdin välissä jäätelöllekin. Viimeiseksi museoiduksi taloksi valitsen kylän suurimman ja kuuluisimman talon, joka kuului Wadan suvulle. Vauraus näkyy, löytyypä sieltä pikkuinen puutarhakin.Kun kello alkoi lähestyä neljää ja paluubussiani, ryhmäbussit turisteineen ovat jo ajaneet tiehensä. Shirakawa-go taitaa olla hiljaisena kauneimmillaan. Olisi ollut ihana jäädä johonkin kylän majapaikoista: tarjolla olisi ollut esimerkiksi minshoku-maalaistalomajoitus onseneineen.Ehkä ensi kerralla tutustun Gokayamaan ja yövyn jossain näistä ihanista taloista!

Seuraa matkojani Instagramin storyistä ja profiilin highlighteista: @iidaeli. Seuraa tätä blogia Facebookissa Iida in Translation,blogit.fi:ssä tai Bloglovinissa!