Vapaaehtoistöissä Hiroshimassa / Osa 1: Orientaatioleiri
Vajaa vuosi sitten, eräänä kevätiltana, päädyin kirjoittamaan hakukoneeseen “vapaaehtoistyö ulkomailla”. Ohjauduin Allianssin Nuorisovaihdon sivuille ja sieltä kansainväliseen hakukoneeseen, jossa oli projekteja ympäri maailman. Oli viikonlopun mittaisia leirejä ja projekteja, joissa asuttiin useita kuukausia ulkomailla. Oli siementen lajittelua kasvitieteellisessä puutarhassa, orpokodissa avustamista, festivaalien pystyttämistä ja maataloustöitä.Katselin ensin Islantia, mutta koska olin opiskellut vuoden Japania, päädyin selaamaan siellä olevia projekteja. Valitsin muutaman suosikin lähinnä sijainnin perusteella, kirjoitin hakemuskirjeen, täytin lomakkeet ja maksoin osallistumismaksun.Olin jo lähes unohtanut asian, kunnes hyväksymismeili saapui muutamaa viikkoa myöhemmin.
Päällimmäinen ajatukseni oli epäusko, vaikka olinkin haaveillut vapaaehtoistöistä ulkomailla jo pitkään. Miten käytännön järjestelyt? Entä jos kukaan ei puhu englantia? Entä jos työ on liian rankkaa?Vahvistuva tunne kuitenkin oli: hitto, miksipä ei? Olin juuri eronnut pitkästä parisuhteesta, eikä mikään sitonut minua Suomeen. Olin opintovapaalla. Parempaakaan hetkeä ei ollut tiedossa. Siispä järjestelin asiat Suomessa, varasin lennot, hankin Japanin aivokuumerokotteen ja aloin laskea päiviä lähtöön.Juhannuksen jälkeisenä tiistaina lensin Kansain Itamiin ja asuin muutaman päivän Osakassa totutellen uuteen aikavyöhykkeeseen ja Japanin kesän helteeseen (kostea +35°C). Varsinaiset vapaaehtoistyöt alkoivat viikonloppuna Japanin vapaaehtoistyöorganisaatio NICEn järjestämällä orientaatioleirillä Naran prefektuurissa.Kohtaamispaikka oli kaukainen lähijuna-asema, jolta oli edessä vielä tunnin minibussimatka maatilalle, jolla leiri pidettiin. Asemalla kohtasin muut leiriläiset. Heistä suurin osa oli Japanista ulkomaille lähteviä vapaaehtoisia, muutamat taas Japaniin vapaaehtoiseksi tulevia ulkomaalaisia. Olin 26-vuotiaana leiriläisistä vanhin, mutta se ei haitannut porukkaan sulautumista ollenkaan.Ihailin maisemia minibussimatkalla. Asutus harveni ja riisipellot lisääntyivät. Kun näin riisipelloissa ruokaa etsiviä kurkia ensi kertaa, koin yhden elämäni vahvimmista liikuttumisista.Kaikki oli kuin puupiirroksesta.
Minibussimatkan ja helteessä patikoinnin jälkeen pääsimme viimein perille. Majoituksemme oli vanha japanilainen talo futonlattioineen ja riisipaperiovineen, ilman kuumaa vettä tai jääkaappia. Viikonlopun ohjelmassa oli vuorotellen työtä ja keskusteluja tulevista vapaaehtoistyöpaikoistamme.Hoidimme talon edessä olevaa riisipeltoa (sen kaikki työvaiheet tehtiin käsin ja lopullinen riisi päätyi luomusakeksi) huiluttelemalla vettä riisintaimien ympärillä, jotta ne kasvaisivat paremmin. Työ oli asennon puolesta rankkaa kaltaiselleni sohvaperunalle, sillä vettä oli melkein polveen saakka. Oli oltava tarkkana mihin astui, ettei astunut vääriin riveihin ja tallonut riisintaimia.Luonto antoi kuitenkin koko ajan uutta ihmeteltävää. Oli sudenkorentoja lemmenpuuhissa ja mutavellissä asuvia pieniä äyriäisiä.Kokkasimme yhdessä vuoroissa ja istuimme iltaa erilaisia paikallisia herkkuja napostellen. Välillä joku huusi meidät kaikki katsomaan ulkona olevia kiiltomatoja ja välillä leikittiin erikoisia seuraleikkejä.Yöllä oli vaikeaa saada unta vanhan talon tatamilla, sammakot ja sirkat huusivat niin lujaa ohuiden seinien takana.Seuraavana päivänä istutin riisiä, tiputin hattuni riisipeltoon ja poltin ranteeni. Riisipellon vesi oli huomaamattani huuhtonut aurinkorasvani pois.Seuraavana päivänä kutsuivat myös pidempiaikaiset vapaaehtoistyöt ja matka kohti Hiroshimaa.
+ Purkuleiri
Nämä viikonlopun mittaiset orientaatioleirit toimivat myös pidempien vapaaehtoistöiden purkuleireinä. Oma purkuleirini oli teefarmilla Kioton lähellä. Sillä kertaa majoituimme japanilaisessa koulussa.Teepellon työ oli merkittävästi riisipeltohommia elegantimpaa - nypimme teepensaista kuolleita lehtiä irti yksi kerrallaan. Työssä piti olla todella hellävarainen, jotta arvokkaat teepensaat eivät kärsineet toimenpiteestä.Tauoilla joimme kylmää vihreää teetä. Eväänä oli herkullisia jäädytettyjä mandariineja, makeampia kuin yhdetkään Suomessa maistamani.